lauantai 2. helmikuuta 2013

Mammaenergiaa...



Sain pari viikkoa sitten eräältä tutulta kutsun alusvaatekutsuille. Olen joskus vuosia sitteen ollut sellaisilla ja ajattelin , että on hauska mennä taas katsomaan...
Meitä olikin siellä oikein mellevä porukka, seitsemän naista emännän lisäksi, sekä tuo esittelijä.
Aluksia nautimme kuoharit ja saimme hypistellä ihania hepeneitä. Sitten oli kahvitarjoilu, jonka aikana esittelijä kertoi Evelace- nimisestä alusvaatemallistosta.
Esittelyn jälkeen alkoi hauskin homma... Kamala tohina ja puheen palpatus, kun naiset alkoivat todenteolla hakea juuri sitä ihaninta alusasujuttua itselleen!
Siinä katosi turha kainostelu ja kukaan ei kiinnittänyt huomiota omiin 'makkaroihinsa', vaan liivejä ja pöksyjä soviteltiin yhdessä, kuka keittiössä tai makkarissa, kuka siinä olohuoneessa kaiken keskellä! Jos halusi omaa rauhaa, oli sekin järjestetty ja sai mennä wc:n puolelle lukkojen taakse. Ihana naurun remakka ja naisten tohotus oli taustalla koko ajan. Aseteltiin toisen selkämakkaraa paremmin  ja oiottiin olkaimia, oltiin kunnolla makutuomareita toinen toisillemme!
Siinä sovittelin kutsujen emännän kanssa pienessä makkarissa rinuleita ja hän yhtäkkiä tokaisi katsoen ikkunasta että "toi naapurin setä on nyt tossa tehny noita lumitöitä aika kauan, sillä on varmaan ihan kivaa! Vaimo varmaan ihmettelee, kun yhdestä kohtaa pihaa on lumityöt tosi hyvin tehty!" Ja eikun naurua perään!
Tulipahan oikesti mieleen, että onko miehillä vastaavaa? Pystyykö ne oikesti tällaiseen? Ei varmaan, mutta kyllä oli mukavaa!
Kaiken lisäksi kaikki kutsuilla olleet naiset olivat osa tuttuja entuudestaan, mutta suuri osa tapasi ensi kertaa. Naisenergiaa parhaimmillaan!

2 kommenttia:

  1. Kuullostaapa ihanalta illalta!
    -Naisenergia rules-

    VastaaPoista
  2. Milla, niinpä juuri! Hauskaa oli!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistanne,rakkaat blogiystävät! 💖