sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesän makuja...


Tein kesän ensimmäisen mansikkakakun! Ai, että oli hyvää!
 Ostin kuulkaa ihan valmiin kotimaisen kolmikerrospohja,. valion makea mansikkarahka, murskattuja marenkeja ja purkillinen kondensoitua maitoa. Niin ja tietysti mansikoita.
Tuo kondensoitu maito on uusi tuttavuus, johon työtoverini on meitä kanssasisariaan tutustuttanut, tarjoamalla muutamia kertoja aivan mielettomän hyviä kakkuja, joissa tuota samaista maitoa on.
Sitähän myydään säilykepurkissa ja sitä pitää keittää vesihauteessa 2 tuntia, jossa ajassa siitä muodostuu aivan ihanaa kinuski-tyyppistä kastiketta.
Tuo kahden tunnin kettäminen osoittautui ensimmäisellä kerralla hieman haasteelliseksi meikäläiselle. Minä kun olen tunnetusti hajamielinen ja unohdan helposti "keitettävät asiat" hellalle tehdessäni jo ihan jotain muuta. No, niinhän siinä silloin kävi, että vesi katosi kattilasta ja peltipurkin pohjan rinkula paloi kattilan pohjaan ja se siitä. Taas yksi kattila pilalla!
No, minulla oli kuitenkin kaapissa vielä yksi purkki kondensoitua maitoa  ja päätin olla kärsivällinen. Laitoin ajastimen tikittämään, seurasin ja lisäsin kattilaan vettä ja ONNISTUIN!
Herkullinen kakku ja ihana mansikkainen makunautinto! Mmmm...

Makeata viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistanne,rakkaat blogiystävät! 💖