perjantai 26. heinäkuuta 2013

Aurinkoa ja vanhoja pitsejä...



Kiertelin ystävän kanssa  päivän paikallisia kirppareita ja olipa joukossa yksi sisustusnavettakin. Päivä kului mukavasti ja saaatiin "hypistellä" tavaroita oikein sydämemme kyllyydestä!
Paljon ei käsiin tarttunut noista monista paikoista, mutta yksi pitsiliina sentään. 
 Ajatuksia tuunaamiseta ja muusta näpertelystä vaihdettiin kovasti. Mukavia ideoita jäi alitajuntaan muhimaan ja odottelemaan toteutumistaan...
Tekaisin kotiin tultuani katkarapupastan ja laitoin siihen tuoretta basilikaa, joka muuten toimii ihan viherkasvina keittiössä ja antaa herkullisen tuoksun!
Vaikkei ostoksia tullutkaan tehtyä, niin olotila oli kyllä päivän päätteeksi tosi hyvä ja virtaa tuntui riittävän vaikka muillekin jaettavaksi. Hmm... Sellaisia ne ovat ; Hyvät Ystävät!- Ihmisiä, joilta saat huomaamattasi niin paljon, että huomaat hymyileväsi itseksesi vaikka kuinka pitkään!

Tänään menin aamulla toisen ystävän luo croissanttien kanssa aamukahville. Hän oli rymsteerannut jo aamu-kuudesta lähtien ja touhunnut yksikseen. No, kahvit juotiin ja ajatuksia jaettiin ja siinä sitten kieputeltiin huonekaluja vielä muutamaan kertaan, "töpöteltiin" valkoiseksi yksi pieni puuhevonen. Välillä syötiin herkullista kaalilaatikkoa ja homma jatkui... 
Hiki virtasi ja nauru raikui! Oli todella mukavaa touhuta samanhenkisen ihmisen kanssa. 
Kun ajelin kotiin, poikkesin "pitsikaupassa"ja kotiin päästyäni minulla oli niin kova täpinä päällä, että imuri lauloi jonkin aikaa, sain lattiat pestyä ja koko ajan odotin, että pääsen solmimaan rusetteja uusistä nauhoista! Voi, että oli virtaa! 
 Laitoin vanhoja pitsilakanoita ja -tyynyliinoja makuuhuoneeseen tuollaiseen koriin, paperinarusta rusetti ympärille ja ai, kun on kiva!  
Toisilla ihmisillä on sellainen vaikutus meihin, että heiltä saa energiaa, jolla pötkii vaikka kuinka pitkälle. He ovat niitä helmiä...

Kerätään hei ympärillemme niitä ihmisiä, jotka antavat meille positiivista energiaa ja annetaan sitä myös kanssakulkijoille! Aurinkoista viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Hei Mamma!
    Itse kiertelin tänään Hietsun kirpparilla
    tyttärieni kanssa,se hypistely juuri
    kivaa onkin.
    Tunnelma Hesassa on kesällä niin kansainvälinen.
    Huilattiin Kappelin terassilla "mehua" hörppien.
    Sitten syötiin herkulliset pastat Kampin italialaisessa ravintolassa.Nam.
    Lomaillaan viel.
    T:mesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mesi! Juuri niin! Siinä se juju, kun saa hypistellä. Kyllä se on tosiaan kuin kauemmaksikin lähtisi, kun menee kauniiseen pääkaupunkiimme! Ette sitten brunssille menneet?
      Juu, kaikki irti viimeisistä lomapäivistä! :)

      Poista

Kiitos kommenteistanne,rakkaat blogiystävät! 💖