torstai 27. heinäkuuta 2017

Viimeisiä lomapäiviä... Arvontamuistutus!

Vietimme tyttären ja hänen poikiensa kanssa tänään aamupäivän Haltialan kotieläintilalla. 
Lämmin päivä sai kyllä kaikki maatilan hajut korostumaan, mutta onneksi paikka oli nopeasti kierretty. Itse hieman petyin, kun eläimiä oli niin vähän.
Kanoja, kukkoja, lampaita, kilipukkeja ja lehmiä, tai härkiä. Nuo Ylämaan karjan karvaiset nautaeläimet olivat kyllä symppiksiä.

Tärkein juttu oli kuitenkin tavata noita rakkaita, ihania pikkumiehiä. Vanhemman pojan lomapäivät käyvät myös vähiin, kun hän aloittaa koulun... 
Haikeana muistelen, kun saatoin äitiään koulutielle ja pala nousi kurkkuun, kun jätin hänet muiden ekaluokkalaisten joukkoon. Tuosta on ikuisuus!

Illalla tein kesän ensimmäisen Pavlovan!  Se kuuluu ehdottomasti kesäherkkuihin. Ensin paistoin marenkipohjan ja sitten täyte. Tällä kertaa laitoin marcarponea ja vispiä. Sitten mansikoita ja muutama kiwi siivuina. Itse tykkään, että tavaraa on runsaasti!


Pavlova
4 valkuaista kovaksi vaahdoksi
lisää
2 dl hienoa sokeria
2 tl perunajauhoja
1 tl väkiviinaetikkaa
1 tl vaniljasokeria
Paista uunissa 100:ssa asteessa 1,5 tuntia. Jäähdytä pohja, täytä ja herkuttele!

VIELÄ EHDIT LUKIJANA OSALLISTUA ARVONTAAN  KLIK!

Oikein ihanaa viikonloppua!


20 kommenttia:

  1. Minäkin muistelin miten omat lapset aikoinaan olivat koulun aloittajia ja nyt jo toinen on peruskoulun päättänyt...aika menee kyllä siivillä :) Nam miten kaunis tuo Pavlova kakku on :) pitääkin kirjoittaa tämä ohje ylös sillä minä en olekkaan tälläistä koskaan leiponut :) Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aika menee todella siivillä! Koulun aloitus on niin sellainen virstan pylväs,että vetää haikeaksi...
      Pavlova on helppo herkku!

      Poista
  2. Ihania tuollaiset päivät! Kyllä siinä tosiaan silmät kostuu kun lapsi ensimmäisen kerran laittaa koulurepun selkään♥ ja aina vaan tasaisin väliajoin se kostuminen jatkuu,kasvavat kuinka isoksi tahansa:) Tuo Pavlova näyttää niiiiin hyvältä!! Kaunista heinäkuun loppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Päde!❤
      Lapsuuden yksi vaihe on ohi kun koulu alkaa...
      Kiitos sinulle!❤

      Poista
  3. Voi tuo kouluun lähteminen on aina haikeaa ja Sinä koet sen nyt jo toisessa polvessa. Lapset kasvavat niin hurjaa vauhtia.
    Kaunis pavlova! Pitäisi kokeilla tuota ja ohjekin sopii myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle.
    Meilläkin loman loppu on kohta käsillä. No loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin. Mutta eipä haittaa, tykkään tavallisesta arjestakin. Nautitaan kuitenki näistä viimeisistä päivistä! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Maija!❤ Kyllä haikeaksi vetää...
      Nautitaan vielä ja kiitos!❤

      Poista
  4. Pavlova on minunkin makuuni. Runsas täyte kuulostaa niin herkulliselta.

    VastaaPoista
  5. Itse olin se märisevä äiti siellä koulun pihalla. Ajattelin toisen kohdalla että no nyt en varmaan itke, jaahas no mitenköhän tuo oikein menikään :D

    VastaaPoista
  6. Minunkin nuorin on tänä vuonna 20-vuotias.
    Tekis mieli tota kakkua, mutta on pakko laihduttaa.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! ❤
      Niin pitäis minunkin, mutta kesäherkut on niin ainutkertaisia!❤

      Poista
  7. Mukava päivä teillä ollut, niin se lapsen koulutie alkaa. Mukavia loppuloman päiviä:)

    VastaaPoista
  8. Kylläpä on herkullisen näköinen mansikkakakku.
    Tein ihan tavallisen kakun, mansikat ovat nyt niin hyviä.

    VastaaPoista
  9. Täälläkin loma lähenee loppuaan ja pian 3. luokka alkaa. Vastahan he ryömivät hurjaa vauhtia lattialla...;) ihana palova-herkku teillä, nam!

    VastaaPoista
  10. Ihana kakku!
    Vesi täällä herahti kielelle!
    Yksi vaihe elämässä jo takana ja uusi alkamassa tulevalla koululaisella.
    Kyllä muistan vielä omien lasten koulun aloituksen, jotenkin niin haikeaa ja samalla niin onnellinen molemmista iso reppu selässä. Joko se noin isoksi kasvoi, vaikka pieni vielä on!
    Aika menee niin nopeaan.
    Ihanaa, kun voit nyt nauttia tästä hetkestä isovanhemman roolissa. <3
    Ihanaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ihanista sanoistasi!❤ Se on juuri noin.❤

      Poista

Kiitos kommenteistanne,rakkaat blogiystävät! 💖