sunnuntai 13. elokuuta 2017

Yhteenvetoa viikonlopusta...

Viikonloppuna saatiin nauttia alun kauniin lämpimistä ja lopun sateisista päivistä.
 Kun perjantaina ja lauantaina oli hiostavan kuumaa, muuttui sää lauantain iltapuolella ukkoseksi, joka ei sitten niin kovin raju ollutkaan.
Odotin, että pääsen auringon laskettua kuvaamaan salamoiden välkettä, mutta kaikki olikin jo siinä vaiheessa ohi! Onneksi! En nimittäin ollenkaan nauti ukonilmasta.
Lauantaiaamuna kun lähdettiin kaupungille, otin muutaman kuvan pihamme perennapenkistä, joka kukkii niin kauniisti! Rakastan tuota malvaa! Minusta on ihanaa, kun kerrostalomme pihallakin on tuollainen perennapenkki.
Lohjalla vietettiin lauantaina perinteistä Laurinpäivää. Jo 33:n kerran valittiin kaupungissamme Vuoden Lauri. Valitun henkilön täytyy olla kirjoilla Lohjalla ja tuoda tunnetuksi kaupunkiamme joko työllään tai muulla tavalla. 
Tämän vuoden valinta oli dekkarikirjailija Johanna Tuomola. Hänen dekkarinsa ovat nousseet suosioon ja hänen tarinansakin sijoittuvat Lohjan maisemiin. Vuoden Lauri sai päähänsä taidokkaasti sidotun kukkahatun, sekä kukkakimpun, jonka jälkeen hänet vietiin kakkukahville.

Torille oli järjestetty myös muuta ohjelmaa. Paikalliset urheilu- ja tanssiseurat esittivät ohjelmanumeroitaan ja tunnelma oli leppoisa. Torilla on aina niin mukava henki ja siellä tapaa aina tuttuja.
Iltapuoli sujuikin sitten kynttilänvalossa tv:tä katsellen ja ukkosta ihmetellen. Onneksi se myräkkä oli nopeasti ohi.
Sunnuntaiaamu koitti harmaana ja tuulisena ja vettä ropisi enemmän tai vähemmän. Illansuussa kuitenkin aurinkokin näyttäytyi. 

Oikein mukavaa ja aurinkoista viikkoa jälleen kaikille! 🌞

26 kommenttia:

  1. Ihanan virkeä tori on teillä siellä. Juu, tuo rajuilma meni melko nopeasti ohi. Kiva oli kuitenkin ihailla salamointia tummalla taivaalla. Viikonloppu meni taas liiankin nopeaan, mutta niin ne tuntuvat työviikotkin menevän. Mukavaa iltaa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika!♥ Onneksi meni nopeasti ukonilma.
      Toivotaan, että saadaan jatkaa kesää vielä. Menee mukavammin viikotkin!♥

      Poista
  2. Olipas kaunis tuo perennapenkki♥ Kiva tapahtuma jossa on varmasti ollut paljon ihmisiä..Täällä oli kyllä melkoinen myräkkä ja ihan hirvitti mitä tuhoa saakaan aikaan kun aamu koittaa..Meidän piha säästyi pahemmilta vahingoilta. Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Päde!♥ Tapahtumat on aina kivoja!♥
      Jossain päin teki isojakin tuhoja tuo myräkkä. Onneksi pihasi säästyi!♥

      Poista
  3. Kiva tori tapahtuma!
    Täällä ei ukostanut, mutta eilen satoi vettä ja tänään myös.
    No nyt paistaa taas aurinko.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!❤️😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tapahtuma kauniissa säässä!♥ Onneksi täälläkin meni nopeasti ohi.♥
      Kiitos sinulle Sari!♥

      Poista
  4. Hyvä että mamman perennannapenkki säästyi suurenmilta ukkosmyrskyn tuhoilta, Ei täälläpäin kuulunut kujn pientä jyrinää, mutta vettä on tullui sitä enenmän, Minulla oli Keravalais vieraita,JännättiinTero Pitkämäen heittoa, niinhän siinä sittenkävi, Ensi kerralla parenmin tovoo HILU

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu!♥ Olipa kiva, että sait vieraita!♥ Keihästä seurattiin täälläkin!♥

      Poista
  5. Kaunis perennapenkki kivoja nuo toritapahtumat, Kyllä sai ihailla salamointia. Mukavaa alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! ♥ Kyllä varsinkin näin pienellä paikkakunnalla tapahtumat elävöittää kummasti.♥

      Poista
  6. Tosi kaunis tuo perennapenkki.Kivaa torihumua siellä❤Mukavaa alkavaa viikkoa🌹🌹💚💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kristiina! ♥Torihumu on kivaa!♥

      Poista
  7. Tapahtumat ovat mukavia osallistua!Viikonloppuun kuului makuhuoneen sisustamista ja tuli myös leivottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat Aikku!♥ Sinä olet ahkeroinut!Kiitos sinulle!♥

      Poista
  8. Kivalta näyttää, käyn itsekin mielelläni kaikenmaailman tapahtumissa😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Iloinen Kulkuri!♥ Kiva kun löysit tänne! ♥

      Poista
  9. On tosi kaunis perennapenkki! Toritapahtumissa on kiva käydä. Vaikuttaa kivalta tuo teidän torin tapahtuma. Meillä ukkonen oli tosi hurjana. Ihan pelotti vähän.
    Mukavaa alkanutta viikkoa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Johanna!♥ Oli kyllä kiva tapahtuma. Onneksi meillä meni suht nopeasti ohi! ♥

      Poista
  10. Minä en uskaltaisi kuvata ukkosenilmalla, vaikka kuvat olisivat varmaan upeita. Lohja on kiva kaupunki. Eikös siellä ole omenafestarit syksyllä? Muistaakseni olen ollut sellaisessa tapahtumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu!♥ En minäkään ukkosesta tykkää. Juu omenakarnevaalit on. Tämähän on omenakylä.♥

      Poista
  11. Kauniita kukkia ja kiva toritapahtuma.

    VastaaPoista
  12. Meillä ei tiedetty myrskystä mitään mutta sunnuntaina tottakai satoi vettä kun vietimme pojan synttäreitä eli ulos ei päässyt ollenkaan.
    Onpa ihanaa kun kunta antaa kunniamainintaa oman paikkakuntalaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni!♥ Kiva, ettei teilläpäin jyristellyt.
      Juu, ihan hauska perinne!♥

      Poista
  13. Kaunis kukkapenkki ja juuri ihanaa, että tuollainen on kerrostalon pihalla!
    Kivoja nuo erilaiset tapahtumat. Täytyy pistää uuden Laurin nimi korvan taakse. Hänen kirjansa saattaisi olla hyvä lahjaidea miehelle, jolle nuo Lohjan maisemat ovat kovin tuttuja.
    Meillä ei ollut myrskyä ollenkaa, ainoastaan satoi hiukan reippaammin.
    T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija!♥ Tuohan onkin hyvä idea, jos lohjan maisemat on tuttuja.
      Hyvä, että säästyitte myrskyltä.♥

      Poista

Kiitos kommenteistanne,rakkaat blogiystävät! 💖