perjantai 24. toukokuuta 2019

Sataa ropisee...

                Hei perjantaihin!
        
Helteet on ohi toistaiseksi. Täytyy sanoa, että vesi tekee kyllä poikaa ja raikastaa varmasti luonnon tukalasta pölystä ja ilmassa leijuvista höhtyvistä.
                 

Tällä viikolla kävin puutarhalla hommaamassa taloyhtiömme pihalle kesäkukat. Oli taas kuin olisin karkkikaupassa pyörinyt. Toinen toistaan kauniimpia kukkia oli tarjolla.
                      
Pelakuut on ihan luottokukkia laatikoihin. Tähän laatikkoon valikoitui pinkkiä, seuraksi laitettiin lobeliaa ja murattia.
Tähän laatikkoon istutin valkoista kerrottua markettaa, moniväristä lobeliaa ja humalaa. Kuva ei oikein anna oikeutta kukille, mutta kauniita ovat.
Yläkuvassa olevat amppelit laitettiin ulko-oven pieleen, sekä puutarhakeinun kupeeseen. Niissä kukkii kauniisti kerrottu miljoonakello ja harsokukka. 
  
  Näillä kukkasilla toivottelen teille ihanaa viikonloppua!  🌞🌹🌞🌹

32 kommenttia:

  1. Kaunista! Kyllä kevät on ihanaa aikaa, kun saa niin paljon kaunista katseltavaa! Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  2. Kauniita kukkasia. Kiitos samoin mukavaa viikonloppua.💖

    VastaaPoista
  3. Kaksi tuollaista kerrottua miljoonakelloamppelia on itsellänikin kotona. Ihania ovat kukkasi ja plussaa kun saa taloyhtiön laskuun ostaa. Silloin puutarhakaupassa käynnistä saa nauttia kaksin verroin kun ei tarvitse itse niin hintoja katsoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina.🖤 Tuo on ihan totta.🖤Kukkiin uppoaa äkkiä satanen jos toinenkin...🖤

      Poista
  4. Ihana viikonlopuntoivotus ❤️Kiitos siitä! Valloittavia kukkalöytöjä olet tehnyt! Jännää, miten joka kevät kehitellään aina jotain uutta ja valinta on vaikeaa.
    Oikein ihanaa viikonloppua Sinullekin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maija.🖤
      Kyllä, aina tulee uusia kauniita kukkia...🖤

      Poista
  5. Kauniita kukkia ja kuvia. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  6. Oih onpa Sulla komeetat kukkia🌺
    Sadetta on kiva pidellä tuvas takkatulen lämmittäessä ☔🏠
    Sateesta huolimatta ihanaa viikonloppua Sinulle Mamma☀️💞

    VastaaPoista
  7. Hyviä valintoja! Todella kauniit istutukset toteutit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena Sofia.🖤 Kiva kun poikkesit sivuillani. 🖤

      Poista
  8. Puutarhat, nuo arvaamattomat houkuttimet =)

    VastaaPoista
  9. Kaunista! En vielä uskalla kukkia laittaa, kun en muista niitä kuitenkaan kylmiltä öiltä suojata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika.🖤
      Toivotaan, ettei hallaa enää tule.🖤

      Poista
  10. Onpa kauniita istutuksia. Minä olen ostanut vasta muutamia kesäkukkia ja amppelitkin on vielä hankkimatta. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli.🖤 Enpä ole parvekkeelle itsekään vielä kesäkukkia laittanut.🖤

      Poista
  11. Kauniit kukat!Siellä on päänkääntävä taloyhtiö kun tuollainen esteetikko kuin sinä laittelet kukat🌹Mukavaa sunnuntaita☀️

    VastaaPoista
  12. Puutarhalla pyörii tosiaan, kuin karkkikaupassa!
    Niin paljon kaikkea ihanaa, ettei tiedä mitä valitsisi.

    Kauniita kukkasia olet valinnut!

    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
  13. Tuo harsokukka on aivan ihana... Voisikin hankkia tuollaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Väkertäjä.🖤
      Se on tosi upea, muttei pidä suorasta auringonvalosta.🖤 Ostin sellaisen omalle parvekkeelle pari vuotta sitten, mutta se paloi karrelle. Meillä kun on parveke etelään ja aurinko porottaa suoraan koko päivän.🖤

      Poista

Kiitos kommenteistanne,rakkaat blogiystävät! 💖