sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Veden äärellä...

           🌞 Helteinen Helou!🌞
             
Kävimme myös Yyterissä tottakai Porissa ollessamme, kuten aina kesäisin. Sitä paikkaa ei lakkaa ihastelemasta!
Nautimme rantakahvilassa juomat ja ihailimme rantaa ja  turkoosinsinistä merta.
             
Myös oman kaupungin järvi on tullut tutuksi ja sen kauneus koskettaa. 

🌞🌞🌞
Löysimme naapurikunnasta lumoavan kauniin lammen, jonka äärellä vietimme tänään aamupäivän uiden ja nauttien. Lammessa kasvoi paljon kauniita valkoisia lempeitä! Ihan kuin jostain taulusta!
Oletko sinä järvi-vai meri-ihminen? 

Useimmille vastaus on selvä.  Minulle se on järvi. Vaikka merikin on kaunis ja kiehtova, mutta myös vaarallisen pelottavakin joskus.
Olen tätä kysellyt ennenkin, mutta aihe on niin mielenkiintoinen, että kysynpä jälleen!

🌞Ihanaa heinäkuun loppua!🌞

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Loman huippukohtia...

                     Hei, ystävät!
  Porin Jazzeilla on tullut käytyä niin  kauan kuin muistan.
                
Konserteissa on nähty ja kuultu monia tähtiä, mm. Duffy, Cool and the Gang, Ricky Martin, Toto...
                    🌞🌞🌞
Nyt oli liput hankittu perjantain Christina Aquileran tähdittämään konserttiin. Sää oli mitä parhain ja puitteet kohdillaan, kun lähdimme klo.17 maissa kohti Kirjurinluotoa.
                   🌞🌞🌞
              
Porukkaa oli paikalla huikea määrä ja piknik-paikan löytäminen oli todella haastavaa. Ennätykselliset 27.000 katsojaa oli lippunsa lunastanut!
🌞🌞🌞
Ennen tähden esiintymistä hoiti oman osuutensa upea ja sympaattinen Alma. Hän sai hienosti yleisön mukaansa.

  🌞🌞🌞
Upea Aquilera veti näyttävän shown tanssijoineen ja prameine asuineen. Itse odotin suurelta diivalta enemmän esim.Burleski-elokuvan hittejä ja hänen upeita balladejaan.   
                    Näin jälleen yksi Jazz-reissu muistoihin lisää...

Mahtavaa helteistä heinäkuun jatkoa!
                         🌞🌞🌞

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Kesälomalla reissaten...

           🌞 Hei,ystävät!🌞
Lähdimme toisen lomaviikon maanantaina   Jyväskylään.
 86-vuotias tätini asuu siellä ja kyläily hänen luonaan kesäisin on kuulunut perinteisiimme pitkään.
🌞
                 Tädin luona pelasimme korttia (tädin lempipuuhaa) ja juttelimme mukavia. 
                   

                                   🌞 Tuli käytyä kaupungilla ja shoppailtuakin. Suuresta kaupungista löytyy niin paljon valikoimaa...
             
Tädin luona Vaajakoskella kävimme eräänä iltana lenkillä kanavalla. Sitä on aina hauska seurata ja ihmetellä.
🌞
Jyväskylästä suuntasimme kohti Poria.
Jazzeista postailen  ensi kerralla.
🌞🌞🌞
Ihania heinäkuun hetkiä teille!

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Vanhoja autoja ja letkeitä saundeja...

Ensimmäinen lomaviikko takana. Teimme mukavia pieniä retkiä lähiympäristöön ja näimme paljon.
                          🌞🌞🌞

Sunnuntaina kävimme Lohjansaaressa kivassa tapahtumassa, jonka nimi oli Vanhat autot ja muut värkit.
Tapahtuma järjestettiin Martinpihalla,joka on ihastuttava paikka majoitus-ja juhlatiloineen.
                        🌞🌞🌞
                Toinen toistaan komeampia autoja oli tuotu näytille aurinkoiseen tapahtumaan. Tunnelmaa lisäsi kolmihenkinen yhtye, joka soitteli letkeitä rokkibiisejä.
Kiva tunnelma oli tapahtumassa, joka oli kerännyt mukavasti väkeä.
🌞🌞🌞
Oikein aurinkoista viikkoa ystävät!

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Pieniä pyrähdyksiä...

               Tervehdys perjantaihin!
                          🌞🌞🌞
Koleat säät koukuttavat helposti jäämään sohvalle ja tuijottamaan telkkaria.
           

On kuitenkin hauska tehdä pieniä retkiä lähiympäristöön ja tutustua tähän kauniiseen kotimaahan.
Lähdimme eilen ajelemaan Inkoon suuntaan ja kävimme siellä syömässä viihtyisässä Sågen-ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja miljöö hyvin merihenkinen.
                

                 Ihastuttava oma maailmansa tuo Inkoo. Varmasti kesäihmisiä pullollaan... Veneitä ainakin oli runsaasti satamalaiturissa.
              
Mukava pikku reissu ihan erilaiseen ympäristöön piristi mukavasti.
Kuinka sinä vietät koleita kesäpäiviä?
🌞🌞🌞
Leppoisaa viikonloppua ystävät!

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Loman aloitus...

Loman alku viikonloppuna oli sään puolesta hieman kurja. 
            

Juhlistimme lauantaina miehen kanssa kesälomaa käymällä nepalilaisessa ravintolassa syömässä. 
Kylläpä olikin taas nautinto!
Sama harmaa sää sateiseen jatkui koko viiko lopun.
                       🌞🌞🌞
 Yritimme kuitenkin loihtia kesätunnelmaa nauttimalla hölskypottuja, grillijuustoa ja possunfilettä!
          

Tuo grillijuusto on kyllä mahtava tuttavuus! Tämä oli paprikassa marinoitu ja maku oli suussasulava! Oletko kokeillut näitä?
🌞🌞🌞
Jälkkäriksi kesäpöytään tietenkin mansikkapavlova!
Nam, maiskis!
🌞🌞🌞
Ihastuttavaa jatkoa ystävät!
Nautitaan kesästä!

perjantai 5. heinäkuuta 2019

It's a beautuful day...

                         🌞😎🌞
Kaiken sateen ja ukkosenkin keskellä:
          " Nyt alkaa kesäloma!"
                
Enkä voi muuta kuin yhtyä Michael Buble'n sanoihin; 
         
           ' It's A beautiful day...'
Toivotan teille ihanaa heinäkuun jatkoa!
                             🌞😎🌞
           Blogi päivittyy kesäiseen tahtiin...