sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Veden äärellä...

           🌞 Helteinen Helou!🌞
             
Kävimme myös Yyterissä tottakai Porissa ollessamme, kuten aina kesäisin. Sitä paikkaa ei lakkaa ihastelemasta!
Nautimme rantakahvilassa juomat ja ihailimme rantaa ja  turkoosinsinistä merta.
             
Myös oman kaupungin järvi on tullut tutuksi ja sen kauneus koskettaa. 

🌞🌞🌞
Löysimme naapurikunnasta lumoavan kauniin lammen, jonka äärellä vietimme tänään aamupäivän uiden ja nauttien. Lammessa kasvoi paljon kauniita valkoisia lempeitä! Ihan kuin jostain taulusta!
Oletko sinä järvi-vai meri-ihminen? 

Useimmille vastaus on selvä.  Minulle se on järvi. Vaikka merikin on kaunis ja kiehtova, mutta myös vaarallisen pelottavakin joskus.
Olen tätä kysellyt ennenkin, mutta aihe on niin mielenkiintoinen, että kysynpä jälleen!

🌞Ihanaa heinäkuun loppua!🌞

18 kommenttia:

  1. Kauniista maisemista olet saanut nautia!
    Minulle meri on ehdottomasti se "oikea" vesielementti. Järviveden ruskea väri tuntuu epämiellyttävältä. Merta ihailen kuitenkin vain rannalta käsin, sillä veneily ei ole mieleeni.
    Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina vastauksestasi.🌞 Itse kyllä pidän veneilystä, kun joskus siihen on tilaisuus.🌞

      Poista
  2. Kauniita maisemia!
    MER/JÄRVI /RANTA /mielen-HILJAISUUS....
    minä oon sisämaan kasvatti(enkä osa uia:)
    Kiitos!Samoin Sinulle mukavia heinäkuun loppusia:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Liisa.🌞 Ehkä se onkin tuosta syntymäpaikasta kiinni kumpi vesielementti tuntuu omalta.🌞

      Poista
  3. Molempia💙💙 Mutta veneilystä en juuri tykkää..kokemusta on😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina.🌞 Kaikki eivät ole veneihmisiä.🌞

      Poista
  4. Vaikka nykyisin vietän enemmän aikaa järvimaisemissa, on meri ehdoton sielunmaisemani! Ihanaa viikon alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksestasi Annika.🌞
      Sinäkin taisit olla kotoisin meren ääreltä, jos oikein muistelen...🌞

      Poista
  5. Varmasn lapsuuden mökkikeskistä johtuen järvi-ihminen vaikka merikin on kiehtova ja kaunis :)

    VastaaPoista
  6. Yyteri on kiva paikka. Olin siellä kolme vuotta sitten. Sisämaan kasvattina taidan olla enemmän järvi-ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli.🌞
      Yyterissä on oma taikansa kyllä.🌞

      Poista
  7. Ehdottomasti meri! Se on kunnioitettava, mahtava, lempeä, ärjyvä ja mahdollisuus minne vain. Järvelläkin on tietysti omat puolensa ja vesi lämpenee aikaisemmin. Mutta kuitenkin se on meri. Ehkä saatoit arvatakin.
    Kauniita kesäpäiviä Sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämän vastauksen kyllä tiesinkin!🌞 Kiitos kovasti Maija.🌞

      Poista
  8. Vau ihania kuvia Yyteristä. Lapsena siellä tuli käytyä. Olen ollut Porista pois yli 40 v, eikä kertaakaan olla käyty Yyterissä.
    Mä olen molempia järvi sekä meri-ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija.🌞
      Kyllä Yyteri on pysäyttävän kaunis äärettömine rantaviivoineen.🌞

      Poista
  9. Hmmm, aika hyvä ja kiperä kysymys! En osaa oikeasti vastata, että kumpi niin sanotaan diplomaattisesti, että molemmat. :) Yyterissä olisi niin ihana piipahtaa! :) Ihanaa loppuviikkoa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos-A-.🌞 Se voi olla joskus vaikea sanoa kumpi elementti on se oma.🌞

      Poista

Kiitos kommenteistanne,rakkaat blogiystävät! 💖